Syksy

Värit levittäytyy kaikkialle, oranssin ja punaisen kaikki eri sävyt. Me katsellaan ensilunta ikkunasta, märkiä pieniä hiutaleita, jotka kiipeilee hetken puiden lehdillä ja sulaa maahan. Kylmyys tuntuu luissa ja ytimissä ja mielessä ja sydämessä. Villasukat ei riitä sinne asti.

Syksy on yhtä ristiriitainen kuin minäkin. Värikäs, rauhallinen, romanttinen, kylmä ja synkistyvä. Kaunis ja kuihtuva. Tämä syksy on vaikea ja mieliala on välillä toivoton, on hetkiä, jolloin en haluaisi nousta sängystä. Sitten on valonpilkahduksia oranssien puiden latvoissa. Muut näkevät minut aina sellaisena.

Nämä hitaat viikonloput tekevät hyvää. Nautin siitä, kun tahti hidastuu. Työsesonki jää taakse. Meinaan helposti suunnitella viikonlopuiksi päiväreissuja johonkin, mutta tarvitsen niihin väljyyttä. Aikaa, joka ei kulu.

Tänään ulkoillessamme pakenin hetkeksi kylmyyttä autotalliin. Oli aika kaivaa talvivaatteita pursuilevat pussukat tallin nurkasta sisälle lämpiämään. Samalla pysähdyin autotallin ehkä ainoan tärkeän laatikon ääreen. Sen ainoan, jonka perään surisin. Musta laatikko täynnä kirjavia kirjoja pinoissa ja limittäin. Mun päiväkirjat, mun kansiin pakattu sieluni ja elämäni vuosien ajalta, numeroiduissa kirjavissa kirjoissa puoli elämää. Kohmeisin sormin selailin sivuja ja vaihtelevia käsialoja ja vaihtelevia tunteita ja vaihtelevaa minua. Ja jäin koukkuun.

Suloisia salaisuuksia, hekumoivia ihastuksia, arjen aarteita, suruja, pettymyksiä, muutoksia, muuttumattomuutta, sykähdyttäviä tekstiviestejä ja niitä joita ei tullut, lehtileikkeitä, läheisten terveisiä ja minun ajatuksiani heistä. Ja vaikkei elämässä olisi tapahtunut mitään järisyttävää ja poikkeuksellista, erilaiset ajanjaksot näyttäytyvät niin kokemusrikkaina ja merkityksellisinä, kun niitä katsoo taaksepäin. Ja varsinkin ne ihmiset, joiden kanssa ne on jaettu. Niissä kansissa on kaikki elämän värit.

Elämä on syksy.